Gigatek.fi on sitoutunut suojelemaan henkilötietojasi ja noudattamaan voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Olemme kuvanneet tähän, miten Gigatek.fi käsittelee asiakkaiden ja potentiaalisten asiakkaiden henkilötietoja. 

Keräämme tietoa verkkokaupan kävijöistä asiakkaiden itse antamista tiedoista, verkkosivuston kautta havaittuna sekä analytiikasta johdettuna.

Keräämämme tiedot voivat olla sellaisia, jotka itse ilmoitat esimerkiksi verkkokauppaan rekisteröitymällä tai tekemällä tilauksen. Näiden lisäksi keräämme henkilötietoja, jotka havaitsemme käyttämäsi laitteen kautta samalla kun käytät verkkopalveluamme (esimerkiksi evästeet, sijaintitiedot ja IP-osoitteet).

Käytämme keräämiämme tietoja mm. helppokäyttöisen ja turvallisen palvelun varmistamiseen ostoksia tehdessä. Kehitämme tietojen avulla myös verkkokauppaamme ja asiakaspalveluamme laadukkaammaksi kävijän kannalta. Kerättyjen tietojen avulla voimme analysoida paremmin asiakkaidemme ostokäyttäytymistä ja kohdentaa mainontaamme paremmin.

Tietojasi käsitellään yksityisyydensuojaa kunnioittaen asiakaspalvelussamme ja viestinnässämme. Käsittelemme mahdollisuuksien mukaan tietojasi pseudonyymisesti.

Viestinnässä kohdennamme henkilötietojen käsittelyn avulla sinua kiinnostavaa sisältöä sivustoon upotettujen seurantapikselien avulla. Esimerkiksi käytyäsi Gigatek.fi:n sivuilla saatat nähdä Facebookin uutisvirrassa tai Instagramissa mainoksemme.

Voit itse vaikuttaa siihen, miten käsittelemme henkilötietojasi. Sinulla on oikeus peruuttaa suostumus henkilötietojen käsittelyyn, oikeus saada pääsy henkilötietoihisi sekä oikeus tietojen oikaisemiseen, poistamiseen, rajoittamiseen sekä siirtämiseen toiselle rekisterinpitäjälle. Lisäksi sinulla on oikeus vastustaa henkilötietojen käsittelyä sekä oikeus tehdä valitus tietosuojaviranomaiselle.

Tietosuoja-asioissa voi ottaa yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen info@gigatek.fi

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSTIEDOT

Gigatek.fi :n asiakasrekisteri

Laitteistokone Oy (Y-tunnus: 2918065-8)

Merikoskenkatu 3 LH 34

90500 OULU

info@gigatek.fi

REKISTERIN SISÄLTÄMÄT TIEDOT

Henkilörekisteri saattaa sisältää seuraavia tietoja asiakkuudestasi ja tilauksista:

  • Etu- ja sukunimi
  • Yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero)
  • Tiedot tilauksestasi, toimituksen seurantatiedot ja tilaushistoriasi
  • Reklamaatiot, palautteet sekä muu asiakkuuteen liittyvä yhteydenpito, viestintä ja toimenpiteet mukaan lukien Gigatek.fi:n sosiaalisissa kanavissa tapahtunut viestintä.
  • Tieto uutiskirjeen tilaamisesta ja niiden avaamisesta, mahdolliset alennukset ja kilpailuun osallistumiseen liittyvät tiedot.
  • Maksutapaan liittyvät tiedot
  • Sinulle kohdistetut markkinointitoimenpiteet ja niiden käyttö
  • Tieto tuotearvioinneista
  • Tieto markkinointiluvista ja -kielloista

Kun asioit verkkosivuillamme, keräämme sinusta evästeiden, pikseleiden sekä muiden vastaavien tekniikoiden avulla seuraavia tietoja:

  • Päätelaitettasi ja verkkokäyttäytymistäsi koskevat tiedot (esim. IP-osoite, selaintyyppi ja selaushistoria)
  • Selailun ajankohta ja istunnon kesto
  • Mitä linkkejä tai mainoksia klikkaat ja mitä mainoksia tai muita sisältöjä olet katsonut
  • Analytiikan ja seurantatekniikoiden avulla johdettu ja profiloitu tieto

Henkilötietoja voidaan yhdistellä myös muiden palvelujen kautta kerättyihin tietoihin.

MIHIN TIETOJA KÄYTETÄÄN

Keräämiämme tietoja käytetään laadukkaan ja turvallisen palvelun toteuttamiseksi verkkokaupassa. Tarvitsemme tietojasi mm. tilausten toimittamiseen ja laskutukseen. Rekisterin tietoja käytetään myös kadonneiden pakettien seurantaan ja reklamaatioiden hoitamiseen sekä väärinkäytösten ehkäisyyn. Tietoja voidaan käyttää myös Gigatek.fi:n toiminnan kehittämiseen, tilastollisiin tarkoituksiin ja henkilökohtaisemman kohdennetun sisällön tuottamiseen. Kohdennamme viestintäämme kerättyjen tietojen perusteella mm. sosiaalisessa mediassa ja sähköisessä suoramarkkinoinnissa.

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on sopimus, suostumus tai oikeutettu etu. Henkilötietojen käsittelyssä on huomioitu 25.5.2018 alkaen noudatettavan EU:n tietosuoja-asetuksen asettamat vaatimukset.

TIETOJEN SÄILYTYSAIKA

Säilytämme henkilötietojasi niin kauan, kuin on tarpeellista rekisterin käyttötarkoitusten toteuttamiseksi.  Lisäksi joitain tietoja voidaan säilyttää kauemmin niiltä osin kuin se on tarpeen laissa asetettujen velvollisuuksien, kuten kirjanpitoa ja kuluttajakauppaa koskevien vastuiden hoitamiseksi.

TIETOJEN LUOVUTUS KOLMANSILLE OSAPUOLILLE

Voimme luovuttaa joitakin välttämättömiä tietoja kolmansille osapuolille toimituksen takaamiseksi sekä markkinointia varten. Esimerkiksi toimitusten mahdollistamiseksi osoite- ja yhteystietosi välitetään logistiikkayhtiölle. Gigatek.fi välittää maksutietosi luotetun maksuvälittäjän kautta. Kullekin taholle välitetään vain välttämättömin tieto eikä kolmansilla osapuolilla ole oikeutta käyttää tietojasi muuhun kuin palvelun toteuttamiseen. Kaikki tiedonsiirto tapahtuu salattujen yhteyksien kautta.

Kolmansia osapuolia voivat olla:

  • Analytiikka- ja tilastointikumppanit (mm. Google Analytics)
  • Tuotesuosituskumppanit (Trustpilot)
  • Sähköpostimarkkinointikumppanit, jos asiakas on sallinut uutiskirjeen (Mailchimp)
  • Kuljetusliikkeet (Posti, Matkahuolto, Postnord)
  • Maksunvälittäjät
  • Luotonmyöntäjät, asiakkaan valitessa maksutavaksi luottoyhtiön laskun tai osamaksun
  • Laskuoperaattorit
  • Perintäyhtiöt, laskujen erääntyessä ja siirtyessä perintään

Gigatek.fi huolehtii tietoja siirrettäessä ja käsiteltäessä tietoturvan ja -suojan korkeasta tasosta EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti.

Henkilötietojasi voidaan luovuttaa viranomaisille näin vaadittaessa tai laissa määriteltyihin tarkoituksiin.

REKISTERIN SUOJAUS

Rekisteriä ei luovuteta sivullisille. Rekisterin käyttöoikeus edellyttää Gigatek.fi:n sisäisen verkon käyttäjäoikeuksia. Rekisteri sijaitsee Gigatek.fi:n salasanasuojatulla palvelimella. Kaikkia, jotka rekisteriä käyttävät, koskee salassapitovelvollisuus.

HENKILÖTIETOJEN TARKASTAMINEN, PÄIVITYS JA KORJAAMINEN

Sinulla on oikeus tarkistaa maksutta, mitä tietoja sinusta on tallennettu Gigatek.fi:n asiakasrekisteriin. Voit myös vastustaa tietojesi käsittelyä, mikäli koet, että käytämme niitä vasten tahtoasi tai ilman lupaa.

Voit pyytää meitä oikaisemaan virheelliset tai puutteelliset tiedot. Sinulla on myös oikeus vaatia tietojesi poistamista Gigatek.fi:n rekisteristä. Meillä voi olla kuitenkin oikeus säilyttää tiettyjä lakisääteisiä tietoja. Oikaisupyynnöt tai muut asiakastietoihisi liittyvät pyynnöt tai kysymykset voit lähettää asiakaspalveluumme. Mikäli huomaat käsittelyssämme tai toiminnassamme puutteita, tai koet, että rikomme voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä, sinulla on oikeus tehdä asiasta valitus tietosuojaviranomaiselle.

GIGATEK.FI:N OIKEUS MUUTTAA TÄTÄ TIETOSUOJASELOSTETTA

Pyrimme kehittämään palveluitamme jatkuvasti ja tarjoamaan paremman asiakaskokemuksen käyttäjillemme. Tämän myötä joitakin palveluita ja toiminnallisuuksia saattaa tulla lisää tai ne voivat muuttua, jolloin päivitämme tätä selostetta tarpeen mukaan. Lainsäädännön muutokset saattavat myös asettaa tarpeita muuttaa tai tarkentaa tämän selosteen osia.